Kädet ristissä

Seuraava blogin kirjoittaja on Eveliina. Eveliina on 30-vuotias freelance-toimittaja Helsingin Vallilasta. Blogissa hän kirjoittaa ajatuksiaan naisen, äidin, vaimon ja ihan vain oman itsensä näkökulmasta.

 

Matkustan usein perheeni kanssa mummolaan parin tunnin ajomatkan päähän. Välillä aika käy pitkäksi ja 2-vuotiaalle pojalleni pitää keksiä ajanvietettä. Useimmiten jutellaan, lauletaan tai kuunnellaan Rölliä.

 

Kerran yhdessä takapenkillä istuessa katseltiin käsiämme ja käytiin läpi sormien nimiä. Sitten kokeiltiin laittaa kädet ristiin, tehtiin rystysistä krokotiilin hampaita ja näytettiin sormilla minkä ikäisiä ollaan. Sormijumpasta tuli hetkeksi suosikkipuuhaa. Pojan mielestä käsien ristiminen oli hienoa ja hän esitteli uutta taitoaan innoissaan. Kadullakin olisi pitänyt kävellä koko ajan kädet ristissä eikä pitää äitiä kädestä.

 

Jonkin ajan päästä vietimme uuden perheenjäsenemme ristiäisiä. Kun pappi kehotti kastetilaisuudessa kaikkia rukoilemaan ja ristimään kädet, vilkaisi poika minua innoissaan ja näytti ristissä olevia käsiään.

 

Kun seuraavana päivänä portaita laskeutuessamme ojensin kättäni pojalle, hän kieltäytyi ottamasta siitä kiinni ilmoittaen topakasti ”Haluan rukoilla!” ja marssi rappuset alas kädet ristissä lauleskellen.

 

Tahtoikä on mielestäni kaunis termi kuvaamaan tätä vahvoja tunteita sisältävää ajanjaksoa pienen lapsen elämässä.

Advertisement